♥

Huh huh.

Meillä oli tänään Bye Bye, eli kyseisen komitean järjestämä puolentoista tunnin esitys viimeiselle vuosikurssille. Siinä esiteltiin hauskasti tyttöjen koko koulutaival viiden yläastevuoden aikana, jokainen vuosi kerrallaan, opettajia ja oppilaita parodioiden. Itse koin neljä ekaa vuotta vain semihauskoiksi, enhän edes ollut täällä silloin - oli kyllä hauskaa nähdä kuvia kavereistani neljä vuotta sitten rumat lastensilmälasit päässä ja hammasraudat suusta pilkottaen. Viidennelle nauroin kovasti ja muutenkin viihdyin, mutta kun katsoin viimeisten kymmenen minuutin aikana vieressäni kyynelehteviä tyttöjä, en jakanut samaa haikeaa fiilistä.

Mutta sitten. En tiedä, mistä se lähti. Ehkä siitä, että kolmen viikon päästä olen jo Suomessa vai siitä, että mulla on enää viikko koulua jäljellä näitten ihmisten takana, mutta viimeisen videon viimeisellä sekunnilla aloin itkemään. Enkä edes mitään hiljaisia kyyneleitä, vaan ihan kunnolla pillitin, enkä pystynyt lopettamaan millään. En edes tiedä, miten koko sali ehdittiin siivota seuraavien viiden minuutin aikana, nyyhkytin vain kavereitteni sylissä.

Kai se katolinen tyttökoulu ja sen typerä ruudullinen hame muhun viimein aika syvän vaikutuksen tekivät. Kiitos, JM.

ps. Olin koulusta 40 minuuttia myöhässä, koska nukahdin uudestaan herätyskellon soitua. Kai jotkut asiat pysyvät aina samana, ollaan sitten Suomessa tai Kanadassa tai missä tahansa.