30.6.2011

turhis

Tilanne: 4 päivää lähtöön.
Fiilis: ARRRH en halua (siis lähteä).
Pakkaus: Yksi matkalaukku valmiina, samoin paketti, tosin ei vielä lähetetty. Oletkos äiti ylpeä!
Tänään: Heräsin kaverin luota, jossa illallistettiin eilen, sitten menin toisen kanssa biitsile, vaikka ei ollut mitenkään erityisen kuuma, kivaa oli anyway. Illaksi kaupungille 3D-esitystä kattomaan. Dataan muuten perheen superhienolla uudella Macilla, langattomalla näppiksellä. Ah varastaisin tän koko kapistuksen jos se mahtuisi mun matkalaukkuun.

Päätin muuten aloittaa listan. Tässä se tulee:

Mitä olen oppinut Kanadassa:
- että limutölkin päällys on niin likainen, ettei siitä kuuluisi koskaan juoda sitä puhdistamatta
- kiroilemaan quebeciläisittäin
- sanomaan "motherfucker" khmeriksi (= se kieli jota Kambodzassa puhutaan)

Tuottoisa vuosi, sanoisin.

Capture d’écran 2011-06-29 à 20.29.58
Minä ennen Promia. Häikäisevää, eikö?

Kohta nähdään. Damn.

20.6.2011

bonjour,

Aujourd'hui j'écris en français car pouvoir le parler est un de mes rêves depuis longtemps et cela va bien avec le thème de cette texte.

Il me reste seulement deux semaines ici, au Québec. En août les prochains dix mois me semblaient très longues et je suis encore d'accord; le jour où il pleuvait et je suis arrivée au Canada est comme une partie d'une autre vie. Tant de choses m'ont arrivées et en même temps elles m'ont changée que je ne sais plus qui je suis. Je ne peux probablement pas dire qu'avant je savais plus qui est la vraie moi mais c'est sûr que j'avais plus d'idée qu'aujourd'hui. Au début les choses n'étaient pas de choses très heureuses. Je me sentais comme jamais avant; j'était toute seule, je ne pouvais pas m'exprimer. J'étais perdue et souvent je pensais: pourquoi? Pourquoi est-ce que je suis partie de ma vie que je tant aimais, à une place inconnue où il faut que j'apprenne à la commencer de zéro?

Les jours, les semaines avançaient et j'ai eu des petits rayons de soleil; ils ne luisaient pas complètement, mais ils me donnaient de l'espoir. Même aux moments difficiles je ne considérais jamais au retour; j'aurais trop regretté plus tard. Finalement je me sentais assez bien, le changement de l'endroit apportaient de nouvelles choses. Et là, la moitié m'a frappée et j'ai réalisé que mon séjour était long mais en même temps, si court. J'avançais et j'étais contente; quand même je sentais que quelque chose me manquait, que ma vraie vie m'attend en Finlande. Je m'amusais mais j'avais hâte d'y retourner.

Je ne sais pas qu'est-ce qui s'est passé entre ce sentiment-là et aujourd'hui, mais je n'ai plus de hâte. Bien que je l'aime tellement, maintenant c'est ma "vraie vie" qui me fait peur. Je me sens bien ici, je même pense en français et je connais cette ville comme mes propres poches. J'ai des vrais amis que j'aime et qui m'aiment, et que je ne veux pas laisser. Je vois comment mon monde dans mon pays a changé depuis que je suis partie, et plus important, je vois comment j'ai changé de la personne qui j'étais il y a dix mois. J'ai grandi, j'ai vécu. J'ai appris à vivre ici, pas toute seule mais presque. Je vois plus qu'avant.

Mes deux petites semaines me semblent comme du sable qui tombe entre mes doigts. Pourtant je sais que le repart est inévitable. Pour cela je vais vivre chaque grain de ce sable, puis, je rapprendra à vivre, encore.


Kokeilin tämän kääntämistä Googlen avulla. Kielen laatu ja lauseiden rakenne ovat huonoja, mutta saatte varmaan pointin selville. Ja käytinpä sanakirjaa muuten vain parin sanan suvun tarkistamiseen.

14.6.2011

Huh huh.

Meillä oli tänään Bye Bye, eli kyseisen komitean järjestämä puolentoista tunnin esitys viimeiselle vuosikurssille. Siinä esiteltiin hauskasti tyttöjen koko koulutaival viiden yläastevuoden aikana, jokainen vuosi kerrallaan, opettajia ja oppilaita parodioiden. Itse koin neljä ekaa vuotta vain semihauskoiksi, enhän edes ollut täällä silloin - oli kyllä hauskaa nähdä kuvia kavereistani neljä vuotta sitten rumat lastensilmälasit päässä ja hammasraudat suusta pilkottaen. Viidennelle nauroin kovasti ja muutenkin viihdyin, mutta kun katsoin viimeisten kymmenen minuutin aikana vieressäni kyynelehteviä tyttöjä, en jakanut samaa haikeaa fiilistä.

Mutta sitten. En tiedä, mistä se lähti. Ehkä siitä, että kolmen viikon päästä olen jo Suomessa vai siitä, että mulla on enää viikko koulua jäljellä näitten ihmisten takana, mutta viimeisen videon viimeisellä sekunnilla aloin itkemään. Enkä edes mitään hiljaisia kyyneleitä, vaan ihan kunnolla pillitin, enkä pystynyt lopettamaan millään. En edes tiedä, miten koko sali ehdittiin siivota seuraavien viiden minuutin aikana, nyyhkytin vain kavereitteni sylissä.

Kai se katolinen tyttökoulu ja sen typerä ruudullinen hame muhun viimein aika syvän vaikutuksen tekivät. Kiitos, JM.


ps. Olin koulusta 40 minuuttia myöhässä, koska nukahdin uudestaan herätyskellon soitua. Kai jotkut asiat pysyvät aina samana, ollaan sitten Suomessa tai Kanadassa tai missä tahansa.

3.6.2011

hei 8 ---)

En ole kirjoittanut tänne pääsiäisen jälkeen. Lähtöpäiväni on kuukauden päästä, eikä mulla ole pienintäkään aikomusta kirjoittaa ennen sitä. Olen siis laiska bloginpitäjä, toisin sanoen huono ihminen. Kerron silti joitain juttuja, joita olen tehnyt viime kirjoituksen jälkeen:

  • nähnyt Schindlerin listan ja pillittänyt
  • nähnyt monta monta muuta leffaa
  • käynyt Torontossa, Niagaran putouksilla ja Ontariossa
  • käynyt Montréalissa - taas
  • pitänyt kaksi nappiinmennyttä esitelmää Rotaryklubille - ranskaksi tietty
  • juhlinut Suomen lätkävoittoa
  • bilettänyt 80-luvun vetimissä
  • taittanut nilkkani futista pelatessa
  • ollut masis
  • saanut päättödiplomini ja sellaisen amerikkalaisen graduaatiohatun - maailman coolein !
  • juossut ja kuntoillut paljon
  • ostanut matkalaukun miljoonalle ylimääräiselle vaate- ja kirjakilolle

ps. ei kuvia koska vaikea kone